HELSINGIN SEUTU — PURA JA KOKOA



Jonkin verran hiottuja otteita Helsingin Sanomien ”Perässähiihtäjä”-blogiin lähettämästäni (ensimmäisestä) kommentista (niitä on siellä muutama lisääkin):

[5.9.08 klo 18:13 ... 1.10.08 klo 23]

Melkein kaikissa ”vaalikoneissa” kysytään, pitäisikö YTV-kaupungit yhdistää? Tekee mieli ulvahtaa, että kysymys on väärin asetettu ja vajaa! Samaan aikaan kuuluisi kysyä: pitäisikö nykyiset mammuttikunnat pilkkoa nykyistä pienemmiksi oman mittakaavansa asioissa itsehallinnollisiksi “lähikaupungeiksi” (tai kaupunginosiksi, pienkaupungeiksi - ihan miten haluatte). Sitten voisin tyynin mielin vastata kumpaankin kysymykseen KYLLÄ. Näinhän suurkaupunkeja maailmalla yleensä hallitaan.

Tästä aiheesta – sen kummastakin ulottuvuudesta: yhdistämisestä ja paloittelusta – tarvitaan avointa ja kiertelemätöntä keskustelua. Esitän muutaman ajatuksen:

(1) Helsinki, Espoo ja Vantaa eivät ole “juuri sopivan kokoisia” yhtään mihinkään.

(2) Suurin ongelma on näiden kaupunkien välinen repivä kilpailu, joka on väistämätön seuraus niiden yhteenkasvamisesta. Kaiken aikaa kilpaillaan yritysten pääkonttoreista, hyvistä veronmaksajista jne. Ja yritetään sysiä pois huonoja veronmaksajia, vaikka sitä ei kehdata sanota ääneen.

(3) Tarvitaan seutuhallinto, jolla on oma suorilla vaaleilla valittava valtuustonsa. Tässä ei saa olla mutkia eikä kiintiöitä - ei ainakaan siirtymäajan jälkeen. Ei siis erillisiä vaalipiirejäkään. Vain tällä tavoin on ylipäänsä mahdollista, että joskus meillä on poliitikkoja, jotka keräävät äänensä koko alueelta ja tuntevat edustavansa koko aluetta.

(4) “Lähikaupungeilla” puolestaan on tällöin omat valtuustonsa, jotka kyseisen alueen asukkaat valitsevat sen alueen ehdokaslistoilta.

(5) Seutuvaltuusto päättää suurista asioista: maankäytön, liikenteen ja yhdyskuntahuollon peruslinjoista, asuntopolitiikasta jne.

(6) Lähivaltuustot päättävät yksityiskohtaisesta maankäytön suunnittelusta (detaljikaavoista), paikallisesta järjestö- ja kulttuuritoiminnan tuesta, mahdollisesti terveysasemista, kouluista, päiväkodeista…

(7) Seutuhallinto kerää verot ja jakaa suurimman osan verotuloista jonkin ennalta sovittavan periaatteen mukaan lähikaupungeille. Jotta viimeksi mainitut eivät olisi pelkkiä keskustelukerhoja, niillä siis tulee olla rahaa muuhunkin kuin yhteen puistonpenkkiin tai ”meidän-kylä-päivän” ilmapalloihin.

(8) Seutukunnan laajentamisesta YTV-aluetta suuremmaksi (Kirkkonummi, Vihti, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo...) kannattaa neuvotella heti kättelyssä, mutta tähän ei pidä juuttua pitkäksi aikaa – tästä ei saa tulla veruketta asian pitkittämiselle.

(9) On alusta lähtien suunniteltava myös joustavia yhteistyömuotoja niiden naapurikuntien kanssa, jotka eivät - ainakaan vielä - halua suoranaisesti liittyä “seutuhallinto-suurkaupunkiin”.

(10) Lähikaupungit voisivat olla vaihtelevankin kokoisia, kunhan niillä on helposti ymmärrettävä alue ja jollakin tavoin oma ilmeensä. Kiehtovalta tuntuisi “rakentaa” lähikaupungit kirjastojen ympärille.

(11) Tärkeätä on, ettei kumpikaan hallintotaso - seutu-suurkaupunki tai lähikaupunki - pysty mielin määrin tekemään kiusaa toiselleen. Sen takia niillä täytyy olla selvästi määritellyt tehtävät ja erilliset käyttövarat.

(12) Historiallisia kokonaisuuksia taikka tunteenomaisia sidoksia ei millään tavalla tarvitse heikentää. Kotiseutuyhdistykset saisivat kernaasti vaalia vaikkapa ikiaikaisen Espoon tai väliaikaisen Huopalahden pitäjän muistoa.

(13) Myöskään nykyisten kuntien hallintorutiineja ja atk-järjestelmiä ei kukaan pakottaisi yhdistämään yön yli. Käytäntöjen yhdistäminen ja yhteensovittaminen vain tulisivat todennäköisesti helpommiksi.

(14) Lähikaupunkien keskinäinen yhteistyö olisi täysin sallittua: esim. Leppävaara ja Pitäjänmäki voisivat niin halutessaan vallan mainiosti yhdistää (näitä tai noita) paikallisia toimintojaan, vaikka Matinkylä, Kauklahti ja Kontula hoitaisivatkin homman ihan toisin.

(15) Eikö tämä olisi federalismia parhaimmillaan? ”Lähellä ihmistä” mutta jotain jöötä kuitenkin.


= = =

Suosittelen koko keskustelun selaamista: Unto Hämäläisen perässähiihtäjä-blogi, syksyn 08 ensimmäinen merkintä (Pitäisikö Helsingin seudun kunnat yhdistää?).

= = =

Toinen tapa: miten se tehdään tyylikkäästi ja verettömästi

Koska edellä sanottu sittenkin saattaa tuntuu tylyltä, ahneelta ja ylimieliseltä sanelupolitiikalta, on tarkasteltava myös vaihtoehtoista lähestymistapaa ongelmaan.

Jotta emme väheksyisi tunnekysymyksiä, päätämme ensimmäiseksi, ettei suurkaupungin nimi voi missään tapauksessa olla Helsinki. Ennen kaikkea se ei voi tulla kysymykseen ns. pääkaupunkiseudulla. Kun etätavoitteena jo puhutaan 14 kunnan talousalueesta, Nummi-Pusula-malli on epäkäytännöllisenä hylättävä. "Etelä‑Suomen painopistehallintoalue" vaikuttaisi suhteellisen rakentavasti menestyksekkäältä nimeltä.

Suurimman syntymätuskansa hanke väistämättä kokee perinteisellä YTV-alueella. Siihen on panostettava. Kuinkapa vaakuna? Kaikkia osapuolia on kunnioitettava: esim. hevonen (tai ainakin sen kenkä) veneessä ja käpyä nakertava lohi tuhdolla.

Koska alueiden anastus – erityisesti jos alueella sattuu asumaan vaurasta väkeä – kuulostaa iljettävän rikolliselta, on löydettävä ratkaisumalli, joka on niin kaunis, kiltti ja anti-imperialistinen, ettei kukaan ilkeä vastustaa sitä. Vain mielikuvitus on seudun ulkorajana. Seudun ytimessä Vantaa, Espoo ja Helsinki yhdessä pyytävät valtioneuvostolta saada  liittyä Kauniaisiin. Tämän jälkeen kaikki etenee tv-ruudussa kuin sadussa.

Kolme juhlallista kulkuetta yli-, ali- ja välipormestarien johdolla saapuu yhtä aikaa eri suunnilta luovuttamaan lopetettavien kaupunkien avaimet samettityynyillä Grankulla-Hertsegovinan suurherttualle, kuka lieneekään. Halataan ja itketään liikutuksesta. Kansa hurraa.

Tämä tunnepuolesta. Sitten arkisemmat järjestelyt. Koska näin syntyvä itsehallinto- ja verotusyksikkö on maamme muita kuntia väestöltään jossain määrin isompi, sille on syytä luoda ikioma lakisääteinen kuntamuotonsa: Kauniaisten hyvinvointiyhteisö (engl. commonwealth) ... tuttavallisemmin GU = Granin unioni.

Maankäytön, liikenteen, jäte- ja muun yhdyskuntahuollon sekä asunto- ja elinkeinopolitiikan suuntaviivat päätetään yhteisötasolla. Kaikissa pienemmissä asioissa noudatetaan tarpeiden mukaan joustavaa subsidiariteettiperiaatetta.

Nykyinen Helsinki voidaan unionin puitteissa jakaa vaikka viideksitoista tai viideksikymmeneksi ruohonjuuriyksiköksi niin ettei se enää yhtenä päätänsä nosta. Ellei tämä riitä hälventämään pelkoa nyky-Helsingin ylivoimaisesta asemasta ja vaikutusvallasta Suur-Kauniaisissa, Kallio voidaan toistaiseksi liittää hallinnollisesti Kuopioon ja Töölö Turkuun. (Tämä tosin olkoon vain äärimmäinen ja tilapäinen keino espoolaisten rauhoittamiseksi.)

Itsensä espoolaisiksi mieltävät saavat juhlapyhinä liputtaa hevosenkenkälipulla, missä ikinä asuvatkin (samoin kuin saamelaiset omallaan).

Paikallisidentiteettiä suositaan kulttuuripolitiikassa. Greater Hoplax Revival -festareilla tavataan.

Neuvotteluista Inkoon, Tynkä-Sipoon ja Tohmajärven kanssa vastaa laajentumiskomissaari. Ehdot voivat olla tiukat, mutta keppiä ja porkkanaa käytetään taiten. Kallion ja Töölön palauttamiseen Helsingin – tai oikeammin Kauniaisten seutukunnan – yhteyteen suhtauduaan periaatteessa myönteisesti, mikäli kaikki muut osapuolet aikanaan hyväksyvät sen, vrt. DDR.

Unionin lipussa voisi olla kaksi klassista näyttämönaamiota piisirujen muodostamassa kehässä. Surkean ja tyhmän näköinen sanoo: Jag vill inte vara med, för jag är en åsna." Valaistuneen näköinen sanoo: "Vad Karlsson klistrar, löser en människa inte upp."

= = =

Takaisin alkuun.