Kääntöpuolen loruissa kirjoittaja – jonka sattumalta tunnen – esittää huolensa paisuvasta yksityisautoilusta, joka tuhoaa kaupungin ja puolet maaseutua. Se vie yhä enemmän tilaa kaikelta muulta, määrää, hallitsee ja häiritsee ihmisten elämää. Autoilijat eivät toki välttämättä ole pahoja henkilöitä. Monille auton päivittäiskäyttö työ- ja asiointimatkoilla on nykyoloissa lähes välttämätöntä. Kuitenkin hyödyllä on nurja varjo: "aikaa säästävä" autoilu hidastaa ruuhkaoloissa sekä joukkoliikennettä – jos tämä joutuu kilpailemaan tilasta – että toisten autoilijoiden matkaa. Vertauskohta vääristyy.
Joukkoliikenteen on vaikeata selviytyä kilpailussa riittävän hyvin, jos sitä pidetään "vain yhtenä vaihtoehtona", joka saa kuihtua pois jos on kuihtuakseen. Todellisuudessa – pahimpia rattijästipäitä lukuunottamatta – kaikille on kurjaa, jos joukkoliikenne näivettyy. (Juuri samalla tavoin kuin useimmille on kurjaa, jos lähikauppa kuolee.)
Tietenkään joukkoliikenteen ei tarvitse tarkoittaa mammuttiajoneuvoja syrjäkujilla. Järki on hyödyksi kaikessa.
Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla pelkkien tappioiden sarja on viime vuosina pysäytetty. Menestystäkin on saatu. Raitiovaunuihin uskotaan taas. Kantakaupungin ulkopuolella kehämäiset joukkoyhteydet alkavat näyttää voimaansa, ja niihin panostetaan. Lähijunille tehdään tarpeen vaatimia lisäraiteita – jotka vaativat huomattavasti vähemmän tilaa ja rahaa kuin samojen kuljetustarpeiden tyydyttäminen uusilla moottoriteillä ja tunnelibaanoilla. Kehärata Vantaalla ja länsimetro Espoossa tulevat olemaan hyviä asioita, vaikka voidaankin väitellä "raskaan" metron ja "kevyen" katuratikan työnjaosta Espoossa.
Silti: kilpailuasetelma yksityisautoilun ja joukkoliikenteen välillä on yhä ratkaisematon ja epävakaa – jopa Helsingin sisäisessä liikkumisessa ja kaikkein pahimmillaan kehyskuntien ja Helsingin välisessä sukkuloinnissa. Joukkoliikenteen palvelukyky – selkeys, varmuus, helppous, mukavuus, turvallisuus -- ratkaisee valinnan yhä useampien kohdalla, ja tämä valinta voi olla täpärä.
Yhtäältä pienetkin rahat joukkoliikennepuolella voivat ratkaista pitkälle tulevaisuuteen asti, millaisessa ympäristössä ja millaisin ehdoin elämme. Toisaalta -- ja tämä on vielä tärkeämpää -- joukkoliikenteen etuudet (mm. liikennevaloissa) saattavat ratkaista kehityksen suunnan eivätkä vaadi muuta kuin säätämistä (eivät siis useinkaan maksa itsessään juuri mitään).
Tärkeintä on tajuta tämä: ei ole mahdollista yhtä aikaa kaikin tavoin suosia asioita, jotka kilpailevat toisiaan vastaan. Siihen eivät riitä rahat eikä riitä kaupunkitila. Siksi autoilun helpottamisen sijasta on keskityttävä joukkoliikenteen parantamiseen. Se auttaa lopulta niitäkin, joiden on pakko liikkua autolla.
Pysäköintiä ja läpiajoreittejä kantakaupungissa on vähennettävä, ei lisättävä. Laajalti koko kaupungissa ajonopeuksia on alennettava ja tarpeen mukaan hillittävä hidasteilla. Liikenneympäristöä on muovattava "pehmeämmäksi", niin että onnettomuusriskit vähenevät. … Paljon tällaista on viime vuosina tehtykin, mutta tekemistä riittää. … Autoilun vapaus ja nopeus eivät ole sellaisia arvoja, joille viihtyisyys tai turvallisuus tai hyvän joukkoliikenteen edellytykset saisi uhrata.
Autoilijoiden ruuhka- tai väylämaksu on pian toteutettava tavalla taikka toisella. Yksi näppärä – ja henkisesti valmentava – toteutusmuoto olisi vaatia voimassa oleva joukkoliikennelippu ainakin ruuhka-aikoina kaikilta niiltä, jotka matkustavat yksityisautoilla kantakaupunkiin, sieltä pois tai kehäväyliä pitkin.
Yksi lippu autoa kohden riittäisi. Yksinään ajavia tämä houkuttelisi kulkuvälineen vaihtoon. Erityisryhmien erivapauksista voitaisiin keskustella erikseen. (Tämä on kohtalaisen vanha hyvä ajatus. Viimeksi sitä on esittänyt viime talvena apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä, sd., mikä mielihyvällä merkille pantakoon.)
Toki on muitakin väylämaksun toteuttamistapoja. Satelliittipaikannukseen perustuva järjestelmä vaikuttaa lupaavalta ja parhaimmillaan erittäin joustavalta. Valvonnan ja laskutuksen pitäisi tapahtua niin automaattisesti kuin mahdollista. Mahdollisuus ajaa autoa tuntemattomana ei ole mikään perusoikeus, joten tietoturvaan tämä ei saa kaatua.
Lisäksi pysäköintikieltojen ja -rajoitusten noudattamista on valvottava nykyistä paremmin. Vaikka pysäköintisakko on naurettavan pieni, valvonta maksaa itsensä takaisin ilmiselvästi.
Raideverkkoa on voimakkaasti laajennettava. Sekin maksaa itsensä, ainakin epäsuorasti, monin eri tavoin. Kaupunkirakenteesta saadaan sen avulla paljon toimivampi ja viihtyisämpi.
Lähikauppojen ja kotiinjakelun kilpailuasemaa suhteessa jättiläismyymälöihin – jotka käytännössä edellyttävät omalla autolla asioimista – on voimakkaasti tuettava.
komsi / vihreät / helsinki # 162 / www.villekomsi.net joukkoliikennelautakunnan varajäsen kuluneella kaudella (ei paljosta vastuussa mutta vähän jyvällä sentään)
PS: Julkisten kulkuvälineiden, asemien ja pysäkkien viihtyisyyteen on kiinnitettävä paljon huomiota. En uskalla väittää varmasti tietäväni, mikä on paras tapa. Yritän kuunnella erilaisia mielipiteitä. Niin, ja luen postia.